Voimistelukoulu

Perusliikuntataitojen ja voimistelun alkeistaitojen oppiminen innostuksen ja onnistumisen kautta!

Kaikki alle 12 -vuotiaiden lasten ja nuorten liikunta lähtee siitä ajatuksesta, että toiminnan keskiössä ovat aina lapset riippumatta siitä, onko kyseessä telinevoimistelu, joukkuevoimistelu tai vaikkapa NinjaGym. 

NuVoLin lasten ja nuorten tunnit kuuluvat Voimistelukoulu sateenvarjon alle. Tämä tarkoittaa sitä, että tunneilla harjoitellaan perusliikuntataitoja ja voimistelun alkeistaitoja. Tavoitteena on saada lapsi ja nuori tunnistamaan omat vahvuudet, innostumaan liikunnasta ja löytämään oma tapansa liikkujana. Lapsuudessa opitut tavat ja saatu motivaatio auttaa ponnistamaan oman näköiselle liikkujan polulle tanssin, voimistelun tai jonkin muun lajin pariin.

Tunneilla oppiminen tapahtuu leikin kautta osaavien ja koulutettujen ohjaajien johdolla. Lasten ja nuorten tunneilla on vastuuohjaajan lisäksi aina myöskin apuohjaaja paikalla.