Telinevoimistelu (NTV)

TELINEVOIMISTELU (NTV)

Naisten telinevoimistelussa tekniikka ja esteettisyys yhdistyvät voimaan ja liikkuvuuteen. Telinevoimistelija pysyy pystyssä niin kapealla puomilla kuin voltin päätteeksi permannollakin. Vaikka huipulla telinevoimistelu vaatii vankkaa kokemusta lajista sekä tuhansia toistoja, on telinevoimistelu ihanteellinen laji myös kaiken ikäisille uuden harrastuksen aloittajille. Telinevoimistelun perusliikkeiden parissa on mahdollisuus kehittää muun muassa kehonhallintaa, voimaa, koordinaatiota ja liikkuvuutta sekä haastaa ja ylittää itsensä.

Naisten telinevoimistelussa kilpaillaan neljällä telineellä: hypyssä, nojapuilla, puomilla ja permannolla.

 

NuVoLin telinevoimisteluryhmät ovat harrasteryhmiä. Jatkoryhmien tavoite on osallistua Voimisteluliiton järjestämille Voimistelupäiville.

Voimistelupäivät on suurin kotimainen voimistelutapahtuma, joka järjestetään aina alkukesästä. Voimistelupäivillä järjestetään naisten telinevoimistelun luokkajärjestelmän mukaisten luokkakilpailujen lisäksi joukkuekilpailut E- ja F-luokan säännöin sekä Eilispäivän Tähtien kilpailut.

 

Jokaiselle ryhmälle valitaan yhdysvanhempi toimimaan yhteistyössä ohjaajien ja vanhempien kanssa.  Ryhmälle perustetaan vanhempien WhatsApp-ryhmä.

Telinevoimistelijoilla on mahdollisuus kerätä rahaa toimintaan esim. puffetti-myynnillä. He ovat järjestäneet myyntiä joko joulun Stara-tapahtumaan tai kevätnäytökseen. Myynnillä kerätään varoja lisätreeneihin ennen Voimistelupäiviä tai muihin menoihin kaudelle.

Varainkeruusta ja muusta joukkueen nimissä tapahtuvasta toiminnasta tulee tehdä etukäteen ilmoitus seuran hallitukselle. Joukkueillat ja muu lisätoiminta on vanhempivetoista vastuuvanhemman koordinoimana.