Tiedote!

21.1.2022


NuVoLi ry:n kevätkauden 2022 aloitus
AIKUISLIIKUNTA:

Etelä-Suomen AVI tiedotti tänään, että aikuisliikunnan sulku sisätiloissa jatkuu ainakin 7.2. asti. Kevätkausi pääsee siis alkamaan aikaisintaan tiistaina 8.2. 
Päätimme ohjaajien kanssa aloittaa maanantaina 24.1.22 jälleen teams jumpat. Seuraamme tilannetta ja toivomme, että pääsemme vielä salillekin kevään aikana. 
Vesiteeniläiset ja chiball voimistelijat joutuvat vielä odottelemaan kauden aloitusta. Pahoittelemme tilannetta!

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠
LASTEN LIIKUNTA:
Aloitamme kauden ensi viikolla tiistaista 25.01.2022 alkaen syksyn aikataulujen mukaan.
Toimimme terveysturvallisesti;
• Ohjaajat pitävät maskia koko ajan yllään
• Yli 6-vuotiaat voimistelijat tulevat pukukoppiin maskit kasvoillaan ja riisuvat ne siellä pois
• He pesevät ja kuivaavat kädet hyvin ja saliin tullessaan ottavat oven vierestä desinfiointiainetta käsiinsä
• Kun voimistelijat lähtevät pois tunnilta, he pesevät kätensä pukukopissa ja pukeutuvat ja lähtevät reippaasti ulos
• Tunnilla pidetään 2 metrin turvaväliä toisiin voimistelijoihin
• Kotona olisi hyvä käydä myös näitä asioita läpi voimistelijoiden kanssa
• Vain terveenä voi osallistua tunnille
• Saattajat voivat saattaa lapsen ulko-ovelle saakka, odottakaa siinä, kunnes ohjaaja tulee hakemaan voimistelijat 
Jos sattuu niin, että lapsi saa tartunnan ja on ollut 2-3 päivää ennen harrastamassa, on siitä hyvä ilmoittaa seurasihteerille, jotta voimme tiedottaa muita tunnilla olleita perheitä.
Toivotaan, että saamme pitää tästä eteenpäin ehjän ja terveellisen voimistelukauden. 
Ja toivottavasti usea teistä lähtee mukaan Tampereelle Gymnaestrada tapahtumaan huoltajaksi tai katsojaksi.
Liikunnallisin terveisin,
NuVoLin hallitus